Mikäli ihminen ei toimillaan vaikuttaisi ympäristöön, jossain vaiheessa metsän kasvun uudistaisi palaminen. Kiinnostus ennallistamispolttoihin ja metsänhoidollisiin kulotuksiin on kasvamassa, kun ympäristöasioihin osataan kiinnittää enemmän huomiota. Myös PEFC- ja FSC-sertifiointien pinta-alapohjaiset vaatimukset ovat osaltaan lisänneet polttoja. Kulotuksiin ja ennallistamispolttoihin on saatavissa rahoitusta mm. Helmi-hankkeen tai vuonna 2023 alkavasta METKA-rahoituslain puitteissa.
Kulotuksesta puhutaan, kun poltto ennakoi metsän uudistamista. Tuolloin alue on hakattu ja hakkuutähteet ja säästöpuuryhmä poltetaan ravinteisuuden lisäämiseksi sekä monimuotoisuuden rikastamiseksi. Kulotuksen jälkeen tehdään yleensä maapohjan muokkaus sekä kylvö tai istutus.
Ennallistamispoltossa taas polttoa edeltävä hakkuu on harvennus tai kohteena on säästöpuuryhmä. Poltolla tavoitellaan eriasteista hiiltynyttä ja palanutta puuta, jota eri eliölajit voivat hyödyntää. Ennallistamispolton jälkeen alue jätetään muuten käsittelemättä, ja ajan saatossa alueelle kasvaa monimuotoinen puusto, joka koostuu sekä nuorista että järeistä, sekä lahoista että kasvavista puuyksilöistä.
TeMePa:lla on vuosien kokemus kulotuksista sekä henkilöstö ja kalusto polton laadukkaaseen ja turvalliseen suorittamiseen. Suunnittelu tehdään huolella: varmistetaan alueen soveltuvuus, kulkureitit ja vedenottomahdollisuudet. Ennen toteutusta kaivetaan palokujat palon leviämisen estämiseksi. Sopiva ajankohta ennakoidaan yhteistyössä säälaitoksen kanssa. Tiedotuksesta ja tiedonvaihdosta paikallisen pelastuslaitoksen kanssa huolehditaan ennen polttoa ja tarvittaessa sen aikana ja jälkeen. Jälkisammutuksesta ja -vartioinnista huolehditaan, sillä esimerkiksi suuret muurahaispesät saattavat syttyä uudelleen vielä usean päivän jälkeen.
Kulotukset 2023-2024:
Ruovesi
Kitee
Kiuruvesi
Perniö
Suomusjärvi
Mäntyharju, Iso-Miekkanen
Tampere
Keuruu
Liperi
Kitee
Ruokolahti
Eura
Mäntyharju, Enolahti
Pyhtää
Taipalsaari
Lemi
Loviisa
Leppävirta
Laukaa
Multia
Karstula
Jyväskylä
Kivijärvi